Universe Examiners Forums

Kiitoksia kommentista. Näitä ei tule kirjoitettua vartavasten tälle foorumille, vaan ihan omiin tarpeisiin, mutta koska niistä näemmä on iloa muillekin, niin onpahan tullut kopioitua tekstejä tännekin. Kirjoituksissani yritän aina kertoa itseäni kaikissa käymissämme paikoissa ennalta mietityttäneistä asioista käytännönläheisesti. Kirjoituskielenä aion pitää jatkossakin suomen, sillä englanniksi näistä kohteista voi lukea vaikka miten monesta lähteestä, mutta suomeksi tietoutta on aika vähän.

Olen erittäin iloinen, jos joku saa viestieni pohjalta innostuksen lähteä itsekin maailmalle asumaan tai matkaamaan!

Lentomatka Uuden-Seelannin Christchurchista Australian Melbourneen on hieman Sydneyn lentoa pidempi; noin 3h 15min ja 2400 kilometriä. Lentoyhtiönämme toimi tälläkin etapilla

halpalentoyhtiö Jetstar, joten lennon aikana ei ollut tarjolla mitään ilmaisia virikkeitä. Poutaisella kelillä Tasmaninmeren aina horisonttiin jatkuva maisema oli sentään kaunis katsella. Lennon loppupuolella ensimmäiseksi näkyviin tuleva pala maata on Tasmania, joka siintää etelässä. Tasmania on yksi Australian kuudesta osavaltiosta ja suurin mantereen Australian saari. Pian tämän jälkeen kone saapuu kiinteän maan ylle Victorian osavaltion ilmatilaan.

Victorian osavaltio on pinta-alaltaan toiseksi pienin Australian mantereen osavaltioista (pienin on Australian Capital Territory, jossa pääkaupunki Canberra sijaitsee), mutta se on tiheimmin asutettu. Osavaltiossa asuu yli 5,4 miljoonaa asukasta, joista yli 70 prosenttia asuu suurimmassa kaupungissa Melbournessa. Melbourne on voimakkaasti kasvava Australian toiseksi väkirikkain kaupunki asukasmäärän olleessa aika tarkalleen neljä miljoonaa. Väkiluku kasvaa yli 50 000 asukkaalla vuodessa, mikä on tuplasti enemmän kuin koko Suomen vuotuinen väestönkasvu. Melbournen väkiluvun ennustetaankin seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana kasvavan yli miljoonalla. Jos kasvu jatkuu samalla tasolla jatkossakin, ohittaa Melbourne hieman hitaammin kasvavan Sydneyn Australian suurimpana kaupunkina mahdollisesti vuonna 2028.

Melbournen ja Sydneyn lisäksi koko Australian väkiluku kasvaa voimakkaasti. Juuri reissumme aikana maassa syntyi 22. miljoonas australiainen. Positiivisen syntyvyyden ja varsinkin Aasiasta suuntautuvan suuren muuttoliikkeen avulla maan väkiluku kasvaa 250 000 - 300 000 ihmisellä joka vuosi. Silti Australian väkiluku on vain maailman 51. suurin ja koko maan väentiheys on maailman 232. suurin (Suomi 201.)! Australia on siis erittäin suuri ja autio maa, jonka väki asuu hyvin tiiviisti muutamilla suurilla kaupunkialueilla tai niiden lähellä.

Melbourne on kaupunkirakenteeltaan hieman Sydneytä pohjoisamerikkalaisempi. Port Phillipin lahden tasaisella rannalla, Yarra Riverin suulla sijaitsevan miljoonakaupungin keskustassa kohoavien pilvenpiirtäjien ulkopuolella omakotitalojen matto jatkuu kymmenien kilometrien päähän. Koko metropolialuetta halkoo Australian tihein moottoriteiden verkosto. Vaikka laajalle levinnyt kaupunkirakenne ei suosikkaan julkista liikennettä, on Melbournessa yllättäen koko maailman laajin raitiovaunuverkosto: 242km raidetta, yli 500 raitionvaunua, 28 reittiä sekä huimat 1813 pysäkkiä. Näillä lukemilla Melbourne pesee jopa Berliinin sekä Itä-Euroopan suurkaupunkien valtaisat raitiovaunuverkostot. Metroa Melbournessa, kuten koko Australiassakaan, ei ole, mutta raitiovaunuverkostoa laajennetaan edelleen huomattavasti.

Laskeutuminen Melbournen Tullamarinen kentälle on hieno kokemus, sillä maisemat yli kaupungin ovat kerrassaan upean urbaanit. Kaupungin vilkas kansainvälinen kenttä palvelee noin 25 miljoonaa vuosittaista matkustajaa. Kiitos Melbournen ja Sydneyn yli 900 kilometrin etäisyyden, on kaupunkien välillä viikottain yli 950 lentoa. Tällä lukemalla kyseessä on maailman kolmanneksi tihein lentoyhteys. Tiedossa lienee vieläpä nousu numero kakkoseksi nyt, kun aiemman numero ykkösen (Madrid-Barcelona) välille avattiin nopea luotijunayhteys viime vuonna

Myös Melbourneen liikennöivät uudet suuret Airbus 380:set, joista yhden Emiratesin koneen lähtöä saimme todistaa kiitoradalla rullatessamme. Sanon sen vielä kerran, että kyseessä on valtava lentokone! Terminaaliin päästyämme katseemme osui kyltteihin, joissa kerrottiin kentällä kuvattavan sinä päivänä Suomessakin esitettävää "Australian Rajalla" tosi-tv sarjaa. Jännitimmekin siis hieman, että pääsisimmekö jonkun laittoman oljenkorren johdosta telkkariin, mutta taisi tv-ryhmä olla juuri tuolloin kahvitauolla, koska emme heitä nähneet. Muutenkin maahantulo meni ihan mukavasti, eikä matkatavaroissamme saati vaelluskengissämme todettu olevan mitään kiellettyä.

Lentokentältä otimme bussin kohti keskustaa, joka vei meidät suoraan Southern Crossin junasemalle. Koska oli sunnuntai ja kello oli jo seitsemän tienoilla, ei juna-asemalta normaalisti tarjottava minibussikuljetus hotellille ollut enää käytössä. Niinpä kävelimme noin puolentoista kilometrin matkan aivan ydinkeskustassa sijaitsevalle hotellillemme. Majoituttuamme alkoi nälkä olla melkoinen, joten suuntasimme ruokailemaan. Hotellille kävellessämme olimme huomanneet eräällä sivukadulla auki olevia ravintoloita, muuten kovin hiljaisessa keskustassa. Havainto oli hyvä, sillä sivukadulla sijaitsi ryppäässä kaikkineen toistakymmentä ravintolaa, joiden terasseilla istui valtavasti ihmisiä. Mutta mikä sisäänheittäjien määrä! Kilpailu asiakkaista oli selvästi erittäin kovaa, sillä jokaisen ravintolan ruokalistan luona seisoi yksi tai jopa kaksi sisäänheittäjää, jotka yrittivät kaikin keinoin myydä sen illan tarjouksia. Vaikka nämä olivatkin ystävällisiä ja hauskoja juttuja täynnä, valitsimme ravintolan silti tarjolla olevan ruoan mukaan, ja hyvän valinnan teimmekin.

Hyvin syötyämme ajattelimme tarkastaa Yarra Riverin rannan, josko vaikka sieltä löytyisi jotain elämää. Ja löytyihän sitä! Flinders Streetin komean juna-aseman alueella oli liikkeellä tuhansia turisteja nauttimassa kauniista sunnuntai-illasta jokivarren upeissa maisemissa. Joen etelärannalla sijaitsee Southbankin kaupunginosa, jolla uudenaikaiset pilvenpiirtäjät kohoavat korkeuksiin. Vedenpinnasta peilaantuessaan olivat niiden tuhannet valot upea näky ja ihastelimmekin maisemia rauhallisesti eteenpäin kävellen. Southbankin ehdoton kruunu on Eureka Tower, josta lisää hieman myöhemmin. Pohjoisrannalla ihmisiä riittää erityisesti erikoisen arkkitehtuurin Federation Squarella, sekä leveän Swanston Streetin varrella. Federation Square on taiteen ja viihteen keskittymä, joka on rakennettu junaraiteiden päälle vuosituhannen alussa. Kokonaisuuden erikoinen "rikkonainen" ja voimakkaisiin linjauksiin pohjaava arkkitehtuuri sai aluksi osakseen hyvin paljon kritiikkiä melbournelaisilta, mutta ajan myötä alueesta on tullut kaupunkilaisten hyväksymä osa Melbournea. Se ei silti estänyt viime vuonna rakennuskokonaisuuden sijoittumista maailman viidenneksi rumimmaksi erään matkailusivuston äänestyksessä. Swanston Streetiltä on lyhyt matka hotellillemme, jonne kävelymme päättyi. Huoneessa mietimme, miten olimme aamusta vielä katselleet Christchurchissa etäisiä lumihuippuja ja tähyilleet Tyynelle Valtamerelle, ja miten nyt olimme miljoonankaupungin ytimessä.

Pienesti jännitimme seuraavan aamun säätä, mutta onneksemme maanantai valkeni aurinkoisena. Sitä tosin ei pystynyt toteamaan ihmeelliseen betonikuiluun olevasta hotellihuoneemme ikkunasta, vaan vasta ulos astuessa. Söimme aamupalaa meille suositellulla Degraves Streetillä, jolla on monia kahviloita. Siitä suuntasimme joen yli Eureka Towerille, jossa vierailua ainakin minä odotin kovasti. Eureka Tower on vuonna 2006 valmistunut ultramoderni tasan 300 metrinen pilvenpiirtäjä Southbankin rannan tuntumassa. Tämä 91-kerroksinen rakennus on kerrosmäärällä mitattuna maailman 11. korkein rakennus ja pituutensakin puolesta se yltää sijalle 55. Rakennus on maailman neljänneksi korkein kokonaan asuinkäytössä oleva rakennus (korkein on Australian Fold Coastilla sijaitseva 323 metrinen Q1. Eureka Towerista tekee erikoisen sen rohkea arkkitehtuuri ja esimerkiksi ylimpien kymmenen kerroksen lasituksen kellertävä väri on puhdasta 24 karaatin kultaa! Miksikö? No koska se on mahdollista.

Paitsi että Eureka Tower tarjoaa asukkailleen uskomattomat maisemat yli suurkaupungin, tarjoaa se turisteille Eureka Skydeckin, joka on yleisölle avoin maisematasanne 88. kerroksessa. Rakennuksen aulassa vierailijoiden onmahdollista lukea rakennuksen rakentamisesta suurelta interaktiiviselta kosketusnäytöltä, joka on hyvin samanlainen kuin CeBit -messuista kertoessani ihmettelin. Hissi kuljettaa nopeasti 88. kerrokseen, josta aukeavat uskomattomat näkymät. Lattiasta kattoon olevista pystysuorista ikkunoista on esteetön 360 asteen näkymä yli Melbournen. Ikkunan juuresta rakennuksen ulkoseinä putoaa täysin pystysuorana melkein 300 metriä, joka on ihan lasissa kiinni ollen vatsanpohjaa kutittava näky. Ja millä voimalla tuuli painaakaan 300 metristä rakennusta!  Muutamasta ulospäin työntyvästä nurkasta näkee miten lasiseinät heiluvat silminnähden jopa toista  senttiä tuulenpuuskissa. Ja jos haluaa kokea tuulen voiman omakohtaisesti, on tarjolla ulkotila, jossa metallinen verkko toimii ulkoseinänö. Tuulen voima on valtava kauniinakin päivänä ja en voisi kuvitellakaan meneväni tähän ulkotilaan oikein tuulisena päivänä, sen verran rajusti tuuli iskee kasvoille.

Erityisen hurjia ovat myös rakennuksen muutamat nurkat, joissa on mahdollista astua niin kiinni lasiseinään, että tuntuu kuin seisoisi tyhjän päällä. Kyllä huippasi ainakin meikäläistä ottaa pari kuvaa siinä. Se ei kuitenkaan ole niin hurja paikka kuin pienestä erillismaksusta koettava "The Edge". Siinä sulkeudutaan pienessä ryhmässä pieneen ja pimeään huoneeseen. Hetken päästä alkaa tuntua liikettä, mutta mitään ei vielä näy. Jonkin ajan jälkeen liike lakkaa ja alkaa kuulua natinaa ja murenevan lasin ääntä. Äkkiä lattia katoaa alta ja seisotaan noin kolme metriä rakennuksen ulkopuolella kolmensadan metrin korkeudessa!! Sähkövirtauksen muutoksilla lasisen huoneen seinät ja lattia voidaan hetkessä muuttaa läpinäkymättömistä läpinäkyviksi, mikä on hurjaakin hurjempi kokemus. Vaikka rakenteet ympärillä näyttävätkin hyvin vankoilta, ei lasikopissa tehnyt mieli liikkua muuta kuin päätään kääntämällä. Tahallaan lisätyt ääniefektit vain lisäävät jännitystä.

Harmillisesti The Edgeen ei saa ottaa omaa kameraa, vaan kuvat otetaan "puolestasi" ja voit ostaa ne myöhemmin kassalta. Muistoksi saa silti ilmaiseksi "I survived The Edge" -rannekkeen.

Melbournessa on Eureka Towerin lisäksi tarjolla muitakin näköalatasanteita, mutta meistä Eureka Tower on ehdottomasti paras tarjonnaltaan. Sieltä on mahdollista nähdä kaikki kaupungin merkittävät rakennukset, mm. Melbournen avoimien tenniskentät, sekä noin 100 000 ihmistä mahduttava valtava Melbourne Cricket Ground (MCG). MCG:llä järjestetään monia suurtapahtumia, mutta tärkeimpiä ovat kansallisen krikettiliigan ottelut. Kriketti on Australian yksi seuratuimmista urheilulajeista ja esimerkiksi Sydneyssä näimme useita kaupungille jotain tulevaa ottelua varten pystytettyjä suuria näyttötauluja.

Eureka Towerin jälkeen kävelimme keskustan ruutukaavan itäpäähän, josta etsiskelimme Hard Rock Cafe -kahvilaa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt ja pienen nettiselailun jälkeen kävikin ilmi, että kyseiset kahvilat ovat vetäytyneet Australiasta muutamia vuosia sitten. Emme jääneet harmittelemaan asiaa, sillä näimmepähän samalla Victorian komean parlamenttitalon ja löysimme hyvän japanilaisen ravintolan. Siellä hyvin syötyämme otimme kyydin Melbournen ilmaisella City Circle -raitiovaunulla, jotka ajavat ympyräreittiä keskustan ympärillä. Tämä ilmainen linja on kunnon kädenojennus turisteille, sillä kyytiin voi hypätä milloin vain ja tarjolla on hyvin toteutettu nauhalta tuleva opastus reitin varren nähtävyyksistä. Siinä ratikan kyydistä saimme jälleen todeta maailman pienuuden, sillä eikös vastapäätämme istunut suomalainen perhe. Taisi perheen poika asua Melbournessa ja tämän todennäköisesti pohjoissuomalainen perhe oli tullut katsomaan elämää maapallon toisella puolen. Niin sitä vaan törmää suomalaisiin kaikkialla maailmassa.

Raitiovaunun kyydistä jäimme Southern Crossin aseman luona, jossa poikkesimme Direct Factory Outlets -kauppakeskuksessa. Tämä valtava keskus on täynnä eri liikkeiden poistomyyntipisteitä. Varsinkin vaatteita on myynnissä kymmeniltä ketjuilta todella halpaan hintaan ja ihmisiä riittääkin. Mukaamme ei silti tarttunut mitään ja jatkoimme kävellen kohti Docklandsia. Docklands on entiselle satama-alueelle edelleen rakenteilla oleva noin 20 000 asukkaalle suunniteltu uudiskaupunginosa. Kaupunginosan arvioidaan valmistuvan vuonna 2015, mutta jo nyt oli nähtävissä millainen siitä tulee. Moni suuri yritys on sijoittanut toimintojaan alueen suuriin toimistokomplekseihin, joissa työskentelee tuhansia ihmisiä.

Docklandsissa City Circlen kyytiin jälleen noustuamme aukesi taivas ja hetken satoi kaatamalla. Onneksi sadetta jatkui vain siihen saakka, että nousimme hotellin luona kyydistä. Kulunut päivä oli sisältänyt paljon kävelyä ympäri Melbournen keskustaa ja olimmekin mielestämme ehtineet nähdä tärkeimmät alueet. Niinpä seuraavana aamuna olikin paikallaan kirjautua hotellista ja suunnata Hertzin autovuokraamolle.

Vuokraamolta otimme allemme reissumme kolmannen ja samalla viimeisen vuokra-auton. Tällä autolla olisi tarkoitus suorittaa suuri road trip aina Outbackin ytimeen saakka. Käyttöömme saimme uudehkon Holden Epican, joka on pieni hatchback. Holden on autralialainen autonvalmistaja, jonka monet mallit ovat melkein suoraan Opelin (ja Vauxhallin) malleja vastaavia. Kaikki mainitut yhtiöt ovatkin General Motorsin tytäryhtiöitä, joten siitä yhteys. Kaikesta huolimatta Holden on Australialaisille edelleen ylpeyden aihe ja Holdeneita näkee liikenteessä todella paljon. Enemmän oman maan autoja olemme nähneet vain Prahassa, jossa Skodia on varmaan 70% autokannasta.

Aamiaiselle ajoimme keskustan liepeillä sijaitsevalle Queen Victoria Marketille, jolla pidetään joka päivä eteläisen pallonpuoliskon suurimmat markkinat. Valtavalla alueella oli myynnissä todellakin kaikkea ja me löysimme pienestä kahviosta aamiaisemme. Tämän jälkeen oli aika jättää Melbourne taaksemme ja suunnata tielle. Tiistaiaamun ruuhka Melbournen valtavilla moottoriteillä oli melkoinen ja 10-kaistaiset tiet täynnä autoja. Onneksemme ajoimme pahinta ruuhkaa vastaan, joten pääsimme sangen kivuttomasti ulos kaupungista. 8-kaistainen moottoritie jatkui aina 70km päähän Geelongiin, joka on Victorian toiseksi suurin kaupunki (161 000 asukasta). Melbournen yhtenäiset omakotitalolähiöt jatkuivat puoliväliin Geelongiin, mikä kertoo jotain kaupungin levinneisyydestä. Se puolestaan selittää huomattavan autoistumisesta ja siitä johtuvat valtavat moottoritiet ja ruuhkat.

Geelongin jälkeen tie muuttuu kaksikaistaiseksi ja Torquayn pikkukaupungin jälkeen tien nimeksi tulee B100, joka tunnetaan paremmin Great Ocean Roadina. Great Ocean road on Australian tunnetuin maisematie ja tunnettu pitkin maailmaa. Se kulkee 243 kilometrin matkan Torquaysta rannikkoa pitkin Warrnambooliin, ja ajoimme tien koko mitaltaan. Tie rakennettiin 1. maailmansodan jälkeen sodasta palaavien sotilaiden työllistämiseksi paikoitellen hyvinkin haastavaan rannikkokallioon, mitä on kiittäminen tieltä aukeavista huikeista maisemista.

Vähän matkaa Torquaysta länteen pysähdyimme Split Pointin majakalle ihailemaan jyhkeitä maisemia Australian ja Tasmanin väliselle Bassinsalmelle. Siitä matka jatkui rannikkoa pitkin mutkitellen ohi Lornen suositun lomanvietto kylän. Ajelimme hiljalleen aina Kennett Riveriin, jossa poikkesimme ostamassa jäätelöä. Jo pieneen kioskiin mennessä pistimme merkille ulkona näkyvät monet eksoottiset linnut. Mutta vasta ulos tultuamme niitä vasta näkyikin. Kioskissa myydään linnunsiemeniä, joita eräs saksalainen nuori pari osti pussillisen. Naisen ei tarvinnut kuin vähän raottaa pussia ja jalkojen juureen pölähti parvellinen värikkäitä lintuja. Lintuja tuli koko ajan vain lisää ja lopulta jostain taapersi sorsaparvikin osingoille. Näkyä oli mukava valokuvata vierestä ja paikalle kerääntyi ohikulkijoita ihmettelemään lintuja. Kaikilla oli hauskaa, sillä kesyyntyneet linnut istuivat pelotta hartioilla ja söivät kädestä. Linnuille kuvio oli selvästi tuttu, mutta se ei haitannut meidän turistien hauskanpitoa.

Kioskilta lähtee pieni hiekkatie Grey River Road sisämaan suuntaan. Tien alkumatka kulkee eukalyptusmetsän halki ja se on hyvä paikka koalojen bongaukseen. Ajoimme kävelyvauhtia eteenpäin päät puiden latvoihin tähyillen. Sitten: havainto! Yhden puun korkealla sijaitsevassa haarassa nukkui pieni koala. Kameran zoomaus ei oikein riittänyt tämän yksilön ikuistamiseen, mutta onneksi koaloja näkyi edempänä enemmän ja alempana tien varren puissa. Koala on australiainen puissa elävä pussieläin, joka syö eukalyptuksen lehtiä. Lehdet ovat kuitupitoisia, vähäravintoisia ja vaikeasti sulavia, joten koalat nukkuvat suurimman osan päivästä ruokaa sulatelleen ja energiaa säästäen. Unten mailla koalat viettävät jopa 20 tuntia päivästä, eli melkoisia koalanpäiviä elelevät! Karvaiset koalat ovat erittäin suloisia laiskureita, joiden bongaaminen puista osoittautui erittäin hauskaksi puuhaksi. Lopulta sillä erää tarpeeksi saatuamme jatkoimme matkaamme Apollo Bayn kaupunkiin, jossa yövyimme.

Aamusta suuntasimme jälleen matkaan. Noin 17 kilometrin ajon jälkeen saavutaan Maits Restin sademetsään, jossa kannattaa ehdottomasti pysähtyä pienelle 20 minuutin luontopolulle. Keli oli sateinen, mikä sopi loistavasti tiheän metsän keskellä tehdyn kävelyn tunnelmaan. Polun varrelta löytyy hurjia metsän muodostelmia, sekä pari todella suurta puuta, joiden rinnalla tuntee itsensä hyvin pieneksi. Tämä pieni luontopolku oli melkein paras osa Great Ocean Roadia, joten kannattaa olla tarkkana, ettei vahingossa aja pienen parkkialueen ohitse.

Pian Maits Restin jälkeen B100:lta kääntyy pieni tie kohti Cape Otwayn niemeä. Niemi työntyy Eteläiseen jäämereen ja siellä sijaitsee Australian vanhin majakka. Ulapalle kohti tuhansien kilometrien päässä sijaitsevaa Antarktista katsellessa ei voi olla ajattelematta, miten monya haaksirikkoa rannikon ankarat myrskyt ovatkaan vaatineet. Majakalle vievän Lighthouse Roadin varrella kasvaa myös eukalyptusmetsää ja näimmekin jälleen monta koalaa. Muutamat nukkuivat aivan alaoksilla, joten niitä pääsi katsomaan aivan vierestä. Silittääkin olisi voinut, mutta se ei ole viisasta melkoisen kokoiset kynnet omaavan villieläimen kohdalla.

Seuraava ja kenties Great Ocean Roadin kaikkein tunnetuin nähtävyys sijaitsee Port Campbellin kansallispuiston länsipäässä. Siellä rannikon jyrkänteet ovat jopa 70 metriä korkeita ja ankara merenkäynti kuluttaa rantapengertä armottomasti yhä enemmän. Vuosituhansien aikana syöpyneestä rannikosta on syntynyt nk. raukkeja, eli pieniä pilarimaisia saarekkeita rannikon edustalle. Kuuluisimmat näistä ovat lähekkäin sijaitsevat Twelve Apostles, eli "12 apostolia". Hiekkakivipilareita ei kuitenkaan ole enää jäljellä alun kahtatoista ja viimeeksi pari vuotta sitten (heinäkuun 3. 2005) noin 50 metrinen raukki romahti. Kuvissani tämän jäänteet ovat vielä nähtävissä etualalla.

Vaikka Great Ocean Road itsessään ei ollutkaan niin turistinen kuin olimme pelänneet, on Twelve Apostlesin luona aina paljon ihmisiä. Paikka on silti ilmainen vierailla, mikä oli ilahduttava yllätys. Kalliokielekkeillä (jotka on hyvin aidattu) muuten tuulee voimakkaasti, joten kannattaa pukeutua lämpimästi. Iltapäivästä paikalla vieraillessamme auringon lämpö ei enää oikein pärjännyt viimalle. Raukkeja on muuten pitkin rannikkoa, joten niitä on nähtävissä muissakin kohdin Great Ocean Roadia.

Pian Twelve Apostlesien jälkeen tie kääntyy sisämaahan päin. Port Campbellin kylässä vastaamme ajoi yllättäen NAVTEQ:in tarroilla varustettu maastoauto. Se oli todennäköisesti kartoittamassa alueen muuttuneita liikennejärjestelyjä ja muun muassa kylän pari uutta liikenneympyrää. NAVTEQ:han kuuluu nykyään Nokiaan ja toimittaa meidänkin navigaatiosoftaamme karttamateriaalin, eli kyseessä olivat autralialaiset kolleegat työn parissa.

Lopulta Great Ocean Road päättyy Warrnambooliin (28 150 asukasta), jossa mekin päätimme yöpyä. Valitsemamme hotelli oli huoneistohotelli, jonka huoneistoissa oli kaksi kerrosta: makuuhuone ja kylpyhuone yläkerrassa, sekä keittiö alakerrassa. Illalla kävimme kokeilemassa uutta tuttavuutta nimeltä Red Rooster. Kyseinen kanaan painottava pikaruokala tarjosi ihan hyvää pöperöä. Ruoan jälkeen ajoimme vielä pikkukaupungin keskustan kautta, mistä ei kuitenkaan riitä mitään mainittavaa.

Torstai 15. lokakuuta valkeni jälleen kauniina. Edessä oli erittäin pitkä (noin 600km) ajopäivä, jonka tavoitteena oli päästä aina Adelaideen saakka. Tie kulkee sisempänä rannikosta, joten merimaisemia ei tällä etapille enää liiennyt. Alkumatkasta näimme tien varressa reissun ainoan tien lähellä nähdyn elävän kengurun. Ajattelimme näkevämme niitä Outbackissa vielä lisää, joten emme tietenkään ottaneet tästä kuvaa. Loppujen lopuksi eläviä kenguruita ei enää näkynytkään lisää - elävänä siis. Kengurut viettävät päivät varjoisissa paikoissa köllötellen ja liikkuvat vain öisin. Silloin niitä siis näkee teiden vierellä ja niiden päälle ajamisen riski on myös suurin. Toki näimme kenguruita vielä myöhemmin Alice Springsissä, mutta vain tarhassa, mikä ei koskaan ole sama asia kuin nähdä eläimiä luonnossa.

Vähän ennen Mount Gambierin pikkukaupunkia ylitetään Victorian ja Etelä-Australian osavaltioiden raja. Mitään tarkastuksia ei ole, mutta rajalle kehoitetaan jättämään kaikki eloperäinen aines kuten hedelmät, vihannekset, kasvit ja rypäleet niiden keräysastioihin. Paitsi että Australian ulkorajoilla ollaan tarkkoja maan sisälle tuoduista aineksista, ollaan sitä hieman yllättäen myös osavaltioiden välillä. Eri osavaltioissa kun ei välttämättä ole vielä kaikkia vierasperäisiä kasveja ja niiden tauteja, joten niiden leviämistä yritetään myös jatkossa ainakin hidastaa. Osavaltioiden välillä on myös paljon muita eroja ja muun muassa nopeusrajoitukset vaihtelevat osavaltiosta toiseen. Kun Victorian osavaltiossa on Australian tiukin ylinopeuksien valvonta ja suurimmassa osissa täysi nollatoleranssi, ollaan Etelä-Australian puolella asian suhteen hieman rennompia. Lisäksi korkein sallittu nopeus on ensimmäisessä 100km/h ja jälkimmäisessä 110km/h. Loppumatkan Pohjois Territorioiden puolella nopeusrajoitus on jopa 130km/h, joten erot ovat sangen merkittäviä.

Etelä-Australian viljavilla tasangoilla on suuria maatiloja ja pellot jatkuvat silmänkantamattomiin. Tiet ovat suoria ja sellaisia 10-12 kilometrin suoria on toistuvasti. Liikenne on rauhallista ja niinpä ehdimme hyvin pysähtyä katsomaan emulaumaa tien läheisellä niityllä. Kingstonin kylässä puolestaan näimme "The Big Lobsterin" eli "Suuren Hummerin". Pitkin Australiaa ravintolat ja muut liikkeet ovat kehittäneet oheensa "suuria asioita" houkuttelemaan ohi kulkevia turisteja pysähtymään. Näitä kohteita on laidasta laitaan noin viitisenkymmentä pitkin maata ja hummeri oli ensimmäinen kolmesta näkemästämme (muista maininta myöhemmin).

Viimeinen 70km Adelaideen on moottitietä. Kaupungin lähestyessä maasto alkaa hiljalleen kumpuilla ja peltojen tilalle tulee metsää sekä asutusta. Saavuimme Adelaideen juuri iltapäiväruuhkan aikaan ja kaupungin kapeilla kaduilla olikin hieman hankala puikkelehtia yöpaikkaa etsien. Yöpaikka löytyi ja lähdimme kaupungille syömään. Adelaide on noin 1,3 miljoonan asukkaan suurkaupunki ja Etelä-Australian pääkaupunki. Kaupunki sijaitsee Mount Lofty Rangesin kukkuloiden ympäröimänä Gulf Saint Vincentin rannalla. Adelaide on sangen vehreä ja kaupungin keskustan ruutukaavaa ympäröi iso vehreä puistokaistale. Löysimme keskustan tuntumasta hyvän intialaisen ravintolan, jossa syötyämme ajoimme illan päätteeksi vielä keskustan halki takaisin hotellimme.

Seuraava päivä oli varattu Adelaideen tutustumiseen. Kaupungissa ei kuitenkaan ole paljon varsinaisia nähtävyyksiä, joten päätimme käyttää päivän kaupungilla kulkien. Kaupungin ostoskatu on Rundle Mall, jonka ympäristöstä kaikki kaupat löytyvät kävelyetäisyydeltä. Pari tuntia niitä koluttuamme ajoimme iltapäivällä West Lakes Mall -ostoskeskukselle. Sielläkin tunnin kierreltyämme palasimme lopulta takaisin hotellille. Päivä oli varattu vain kevyeen olemiseen, joten mitään varsinaista ei ollut tarkoitus tehdä. Näin ollen hieman tylsäksi osoittautunut Adelaide ja sen tutkimiseen käytetty päivä ei meitä haitannut. Saatiinhan käydä ostoksilla ja vain viettä aikaa suht paikallaan.

Illalliselle lähdimme hotellin respan vinkistä Hogs Breath Cafeen, joka osoittautuikin loistavaksi grilliruoka ravintolaksi. Sitä voi suositella muillekin Adelaidessa vieraileville ja täytyy kyllä sanoa, että paikallisilta saadut vinkit ovat aina niitä parhaimpia!

Seuraavana päivänä oli Adelaiden vuoro jäädä taaksemme, sillä siitä matka jatkuisi kohti pohjoista ja Australian valtavaa Outbackia. Näistä viimeisistä reissupäivistä kerron seuraavassa ja samalla viimeisessä matkakertomuksessani.

Flinders Streetin asema Yarra Riverin rannalla:  [lataa taustakuvaksi / download as wallpaper]


Melbournea halkova Yarra River:  [lataa taustakuvaksi / download as wallpaper]


Melbournen ydinkeskustaa:  [lataa taustakuvaksi / download as wallpaper]


Heti aamusta kohti Eureka Toweria:


24 karaatin kultaa Eureka Towerin huipulla:


Taidetta Eureka Towerin juurella:  [lataa taustakuvaksi / download as wallpaper]


Melbournen ydinkeskustaa:


MCG ja Melbournen avoimien tenniskenttiä:


Eureka Towerin "The Edge":


Näkymä Eureka Towerista Docklandsin suuntaan:


Melkoisen pystysuora pudotus:


88. kerroksessa ja 300m korkeudessa:


Huimaavissa korkeuksissa:


Flinders Streetin asema taustallaan Eureka Tower:


Ehta australialainen Holden Epica:


Split Pointin majakka:


Sankka parvi nälkäisiä lintuja:


Liian läheistä tuttavuutta:


Koala eukalyptuspuun oksalla:


Joskus sitä on syötäväkin:


Herättivät mokomat hyviltä unilta:


Koala unten mailla:


Suuri puu Maits Restissä:


Muista varoa tätä hiipijää:



Kaksitoista apostolia:  [lataa taustakuvaksi / download as wallpaper]


Romahtanut apostoli:  [lataa taustakuvaksi / download as wallpaper]


Tuulenpuuskan hurmaa:


Vielä sinnitteleviä raukkeja:  [lataa taustakuvaksi / download as wallpaper]


Kolleegat töissä:


Villejä emuja niityllä:


The Big Lobster:


Taidetta Adelaiden Runddle Mallilla:


Kauppakeskuksen julkisivu Adelaidessa:


Kuvaaja Runddle Mallilla:

Eilinen meni uuvuttavat 11 tuntia Shibuyassa ja Shinjukussa kävellessä. Ovat kyllä yhdet Tokion mielenkiintoisimmista kaupunginosista ja kummatkin omasta syystään. Ensinnäkin molemmat kaupunginosat ovat uskomattoman vilkkaita ja täynnä kuhinaa. Shibuyan aseman viereinen risteys on kuuluisa kuhinastaan iltaisin ja kyllähän siitä muutamat kuvat ja videot tulikin otettua. Shibuyassa ensimmäinen järkytys kuitenkin tulee siitä audio-visuaalisesta tykityksestä, mille kaduilla altistuu. Valomainoksia ja suuria videoruutuja on kaikilla seinillä ja kaikki huutavat toistensa päälle. Kaduilla on myös kaiuttimia, jotka huutavat jokainen omaa musiikkiaan, joten tuloksena kaduilla on huumaava jatkuva kakofonia.

Shinjukussa silmiinpistävintä ovat tietenkin pilvenpiirtäjät, sillä kyseessä on Tokion huomattavin klusteri. Itse asiassa pilvenpiirtäjiä ei ole niin monia, mutta minusta niiden sijoittelu on nerokasta ja kokonaisuus on erittäin viihtyisä. Metropolitan Goverment Building on tietenkin upein ilmestys kaikista ja maisemat 46. kerroksesta ovat todella upeat. Päivä oli kaunis, mutta silti näkymä ei aivan yltänyt Fujille. Tokion kaupunkimatto oli silti suurilta osin nähtävissä ja ai että millainen se onkaan! En usko mistään maailmasta löytyvän samanlaista urbaania kaupunkirakennetta, joka on täysin yhtenäinen yli 40x40km matkalta ja sisältää pilvenpiirtäjiä pitkin poikin urbanisaatiota. Aivan uskomaton näky ja tekee selväksi miten suuresta kaupungista onkaan kyse.

Shinjukun jälkeen fiilistelimme iltapäivän ruuhkassa Yamanote-kehälinjalla takaisin Shibuyaan. Porukkaa junassa oli paljon, mutta mitään juniin työntämistä emme silti päässeet todistamaan. Shibuyassa maisemat olivat vieläkin upeammat pimeän laskeuduttua.

Shibuyasta palasimme Tokyo Towerilla pysähtyen. Otimme vain yökuvat juurelta, sillä emme viitsi maksaa sisälle torniin, jonka maisemat ovat suunnilleen hotellihuoneemme tasoiset.